Hei Ihmisenkelit!
Olen Kristiina Mustonen. Sielunkuvat tulivat elämääni vuonna 2003, silloin alkoi elämässäni suurten muutosten aika. Minulla oli vahva tunne siitä, että vanhan energian oli aika lähteä.
Sen myötä katosivat vanhat ihmissuhteet, myös työ ja asunto vaihtuivat samoihin aikoihin.
Uneni alkoivat voimistua, näin kuvia jotka herätessäni nopeasti hahmottelin paperille. Ihmettelin mistä siinä kaikessa oli kyse. Eräänä yönä minulle sanottiin niiden olevan Sielunkuvia.
Joskus näen tulevan maalauksen unen rajamailla, toisinaan kuvia ilmestyy avointen silmieni eteen ja minulle tulee pakottava tarve kaivaa siveltimet ja maalit esille ja siirtää kuvat kankaalle.
Lopullinen maalaus syntyy intuitiivisesti; siinä on useita kerroksia värejä. Jokainen värikerros jää osaltaan vaikuttamaan valmiissa maalauksessa, lisäten siihen tulevaa energiaa.
Maalatessani olen yhteydessä maailmankaikkeuden parantavaan energiaan; näen ja tunnen tauluihin tulevan voimakkaan Valon energian. Koen suunnatonta iloa ollessani kaikkien värien ympäröimänä.
Taulujen maalaaminen on vaikuttanut myös omaan sieluuni eheyttävästi.
sivulle 2